lauantai 4. huhtikuuta 2009

Ruusunen sekaantui muusikkosikaan


...Tällaisenko kanssa ja näin auvoisasti?
(kuva Wikipedia)

Susan Ruusunen tuli tunnetuksi korkeantason suhteestaan kunnianarvoisaan pääministerimme. Suhde toimi aikansa, ja se oli varmasti omiaan helpottamaan kahden urasuuntautuneen ihmisen paineita.


Aivan varmasti Matti sai suhteesta sen, mitä pääministerinä kipeimmin tarvitsi. Vielä varmempaa on, että Susanin ura julkkiksena sai unelmarakkaudesta arvoisensa unelma-alun.

Uusimmassa Hymy-lehdessä Susan Ruusunen avautuu taannoisesta suhteestaan naimisissa olevaan mieheen. Kuinka ollakaan, Susan löysi tämänkin väliaikaisen sielunkumppaninsa todellisuudesta nimeltä internet.

Ilmeisesti näissä nettiromansseissa on myös se vähemmän kaunis ja vaiettu kääntöpuolensa: aina yhtä luotettavan Hymy-lehden sivuilla Ruusunen äityy nimittelemään viimeisintä rakastaan siaksi. Jos tämä nyt todella pitää paikkansa, niin tästähän seuraa kaiken järjen mukaan, että Ruususesta on alkuvuodesta sukeutunut eläimeensekaantuja.

Tietysti me suvaitsevaisuuden autuaaksi tekevässä hengessä hyväksymme Susanin tämänkertaisenkin valinnan. Sen sijaan moraalimme rajoja tuossa siirrossa koettelee se, että rasvainen sikamme löytyi Helsingistä. Sitä me sen sijaan emme enää voi antaa anteeksi, että karju on tiettävästi muusikko...Rukoilkaamme, ettei kyse sentään olisi basistista!

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin antaa Susanille tunnustus; olihan se aika rohkeaa nimittelyä valtakunnan julkiselta ykkössalarakkaalta. Toisaalta tietty räväkkyys on hänelle ominaista. Onhan meidän kaikkien ikioma Sussumme tuonut avoimesti julkisuuden alttarille ihmillisesti ajatellen lähes kaiken, lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä.

Normaalien suhdesotkujen ja oikeusjuttujen lisäksi olemme kohdanneet Susanin alastonkuvissa, ihranpoistoa inhimillisesti syväluotaavissa reportaaseissa sekä tietysti rintojentuunausjournalismissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti